|
Hei klubilainen, kevät tulee kohisten ja on aika kaivaa ne remelit ja rempselit sieltä nurkasta, ravistella pölyt sesseistämme ja suunnata katseet kohti tulevaa kisakautta. Klubilaisten joukossa on useapi ohjaaja, jolla on tulevana kisakautena tähtäimessä kokeisiin osallistuminen. Pohdimme Varheman viikonloppuna tammikuussa tätä asiaa ja yhdessä päätimme yrittää hieman toisenlaista lähestymistapaa tottistreenaamiseen ja klubina panostaa asiaan.
Koska minä aukaisin asiasta suuni niin tietysti nakki napsahti minulle ja meikäläinen nimettiin ?projektipäälliköksi? tähän tottisprojektiin.
Set-uppia on mietitty ja viimekesäisen FH-tiimin kokemuksia hyödynnetty (se nimittäin toimi aika hyvin!)
Tässä olisi hieman runkoa
-
-ryhmien koko olisi hyvä pitää 4-5 koiraa (hätätapauksessa ehkä 6), siis mahdollisimman pieninä, tämä tulee kuitenkin katsoa maantieteellinen aluejako huomioiden
-ryhmät pyritään muodostamaan alueellisesti, jos se on mahdotonta pyritään katsomaan jako huomioiden ryhmäläisten matkustus- ja ehkä tarvittaessa majoitusmahdollisuus
-ryhmä kokoontuu yhteisiin harjoituksiin säännöllisesti
-jokainen ryhmäläinen osallistuu toisten harjoituksiin ohjaamalla ja avustamalla
-jokainen ryhmäläinen sitoutuu jakamaan tietoa toisille ryhmän jäsenille sekä paneutumaan jokaisen ongelmiin
-jokainen ryhmäläinen sitoutuu treenaamaan aktiivisesti niin ryhmän omissa yhteisissä treeneissä kuin myös omalla ajallaan
-yhteisten harjoitusten välillä ryhmäläiset harjoittelevat omilla kentillään, jolloin ongelmien purku tapahtuu sähköpostilla, kaikkien ryhmän jäsenten välillä
-jokainen ryhmäläinen pitää jonkin tasoista harjoituspäiväkirjaa
-ryhmä valitsee keskuudestaan yhden, joka on ns. ryhmän vanhin, joka tarvittaessa kutsuu ryhmän kokoon, kyselee hieman treenien perään jne.
Näin aiomme mennä eteenpäin ainakin tämän vuoden. Katsotaan sitten loppuvuonna oli tämä projekti kannattava ja miten tulevaisuudessa sitten etenemme.
Uudenmaan alueen osalta asia on edennyt siten, että treenikenttä on hoidettu. Tottisryhmäläisillä on mahdollisuus treenata SPL-Röykän kentällä. Kentän käyttöoikeudesta maksamme 20e per nenä vuodessa. Kentän käyttö on mahdollista SPL-Röykän virallisten harjoitusiltojen ulkopuolella.
Jos ole halukas osallistumaan tähän tottisprojektiin, niin laita sähköpostia tulemaan minulle. Kerään nimiä kasaan ja yritetään sitten muodostaa niitä tiimejä.
"projektipäällikkö" Pirkko
|